Kun lapsi syntyy, maailma alkaa alusta. Vastasyntynyt on ihme, jota ei lakkaa hämmästelemästä.
Täydellinen pieni ihminen, meistä tehty.
Liukas ja lämmin ihmisenalku, johon on valunut kaikki rakkaus.
Helmikuisena aamuna sain olla neljännen kerran tämän ihmeen äärellä.
Nelonen syntyi helposti ja aikailematta, päästi pienen itkun ja Ihmemies vähän isomman.
Minä en itkenyt vaan sanoin rakastavani kätilöä*.
Oma itkuni tuli vasta myöhemmin.
Ilosta, onnesta ja helpotuksesta. Rinnallani lepäsi pikkuruinen poika, joka eli, hengitti ja oli niin meidän.
Seuraavana päivänä Ihmemies pakkasi suurperheensä tila-autoon ja vei meidät kotiin.
Sinne, jossa pikkuveljeä oli hartaasti odotettu.
Sinne, jonka jääkaapissa odotti aurajuustoa ja kylmäsavulohta.
Sinne, jossa tuoksuu taas vauvalta.
Sinne, jossa kaikki rakkaus asuu.
* Kätilöni on huipputyyppi, joka saattoi maailmaan myös Kolmosen ja on ollut myös Ykkösen ja Kakkosen taipaleiden ensimetreillä mukana. Jos joskus harkitsen Vitosta, on se täysin kätilöni ansiota :)
Ihanaa luettavaa...on se vaan niin totta, että kätilölläkin on oma osuutensa siihen miten synnytyksen kokee...samaa voisin sanoa Vitosen suhteen... ;)
VastaaPoistaNyt kyllä vähän kiinnostais, kuka on sun ihana kätilö? :) Mulla on myös suosikkikätilö, Pirita, joka valvoi mun kanssa ekan yön Roopen syntymän jälkeen, ja valvoi monta yötä viime heinäkuisen keskenmenon jälkeen. Toivottavasti hän sattuis työvuoroon myös ensi syksyllä, kun olis tarkoitus synnärillä vierailla :)
VastaaPoista