Siivouspäivä

Hermot menivät tietenkin jo heti aamusta. 

Kahvi valui suodatinpaperin ohi ja astuin vessan lattialla olleen aukinaisen hammastahnatuubin päälle.

Kakkosen vaatekaappi oli täynnä ihan tyhmiä vaatteita, ja tukkaan piti laittaa ranskalaiset letit silleenniinkuetsäetkoskisniihinyhtäänkunsetukistaa.

Tyttö lähti siis kouluun rumissa vaatteissa, tukka takussa ja naama näkkärillä.

Koska aamu oli jo valmiiksi pilalla, päätin että tänään siivotaan.

Ykkönen näki tilaisuutensa tulleen ja tarjoitui avuksi petivaatteiden vaihtoon silläehdollaettäsaanpelatapleikkaakoulunalkuunasti.

Avulias poika todellakin pelasi pleikkaa koulun alkuun asti ja siitä ohi.

Ja minä olin tietenkin tyhmä äiti joka ei osaa katsoa kelloa. 

Eikä ilmeisesti osaa myöskään ohjeistaa riittävän selkokielisesti, koska Ykkönen oli ystävällisesti vaihtanut sänkyynsä uudestaan vanhat lakanat, mäjovähänaattelinkinetnääonjotemkinoudostiiviikatut.

Siispä vaihdoin kolmeen sänkyyn lakanat kerran ja yhteen sänkyyn kahdesti.

Kolmosen aamupäiväunien aikana pyöritin peukaloita ja roikuin netissä koska 

ei kannata aloittaa mitään kun se kuitenkin kohta herää. 

No heräsihän se, kolmen tunnin päästä. 

Koululaisten kotiuduttua olin muuttunut tyhmästä äidistä maailman tyhmimmäksi äidiksi, koska pakotin Ykkösen ja Kakkosen siivoamaan huoneensa (joka tarkoittaa käytännössä sitä että äiti mättää tavaroita roskiin ja lapset huutavat kauhuissaan vieressä).

Maailman tyhmin äiti oli tehnyt myös maailman pahinta ruokaa.

 Kolmonen sai haluamansa ja kuittasi päivällisen pullalla koska Vuoden Mutsi- pisteet olin jo muutenkin menettänyt tältäkin päivältä.

Ihmemiehen tullessa töistä vastassa oli maailman pahantuulisin vaimo ja kiukuttelevat kakarat.

 Kaksi kiukuttelevista kakaroista pelastautui isänsä luo vapun viettoon, 

ja Ihmemies pelasti Kolmosen kanssaan pyöräilemään.

Sain siis vihdoin siivota ja raivota raivata rauhassa.

Ensin piti vaan siivota että voi siivota.

Kurjuuden maksimoimiseksi päätin siivota kunnolla. 

Pudistelin matot ja jätin ne tuulettumaan kuistille.

Lattianpesun jälkeen lähdin hakemaan mattoja, jotka olivat kummalliseti kadonneet.

Ne lötyivät roskapöntöstä, koska

  ne oli jätetty roskapussien päälle joten vein ne roskiin, selitti Ihmemies.

Tyynesti levitin roskismatot lattialle ja taisin hymyillä. Ensimmäistä kertaa tänään.

Siivouspäivä päättyi nauruun ja tekstiviestiin lapsille anteeksi että äitillä oli huono päivä.

 Ja ukonilmaan ja kaatosateeseen.

Ja sateenkaareen, jonka toinen pää oli ihan meidän kodin päällä.

Juuri se pää, josta löytyy aarre.

Ratkaisuja

Lapsen kekseliäisyydellä ei ole rajoja. 

Kakkonen oli tänään omatoimisesti niistänyt Kolmosen nenän terveyssiteeseen, eiksnääolluniitäyksittäispakattujanenäliinoja? 

Jep, imukyky oli ainakin taattu.

Aikuisen kekseliäisyydellä sen sijaan on aika monta rajaa.
Yksi niistä rajoista tuli vastaan kun Kakkonen esitti lisäkysymyksen mitänääsittenon?
Yritin hätäisesti hätäisesti muistella mitä lastenkasvatusoppaat sanovatkaan aiheesta kuukautiset, mutta kuinka ollakkaan en keksinyt muuta kun että
ne on sellasia aikuisten laastareita. 
Siis AIKUISTEN LAASTAREITA, voi kiesus.
Se vain lipsahti, ja Kakkonen tyytyi siihen kuin ihmeenkaupalla. Huh. Ei hankalia jatkokysymyksiä, tällä erää.
Seuraavan haaverin sattuessa kyllä  ihan itseänikin jännittää että millä se on paikattu...!

Pidän itseäni avoimena ja rohkeanakin tyyppinä, joka ei vähästä hätkähdä. Uskallan puhua aroistakin aiheista, ja uskon että vain harvat asiat paranevat vaikenemalla.
 Silti suustani tuli asiallisen terveysiteen sijaan naurettava aikuisten laastari.


Pikkuhousunsuojan olen hiljattain lapsille selittänyt,
kun niitä oli säästöpakkauksellinen liimattuna vessan patteriin Kolmosen toimesta.
Kakkonen ilahtui suunnattomasti äitisuneisiistarviivaihtaaikinäpikkareita!


Siis miksi en ole tuotakaan itse keksinyt?

Naisenergiaa

Tänään vietin naistenpäivää parhaalla mahdollisella tavalla. Kävin nimittäin ihan yksin tekemässä viikon ruokaostokset. Kiitos kuuluu ihanalle naiselle, ystävälleni E:lle, jonka luokse jätin Kolmosen päiväunille. 

Ihmeellistä kuinka helppoa on käydä ostoksilla yksin. Ja halpaa. Ja hajutonta. Kukaan ei kinunut korvanjuuressa että äitiostamulletääpliis, eikä kukaan kakannut keskittyneesti housuun kassajonossa, kuten on käynyt kolmella viimeisellä kauppareissulla.

 Onnellisena rauhaisasta shoppailuhetkestä olin mennyt lupaamaan Kakkoselle että hän voi tämän kerran tuoda kaverinsa meille koulun jälkeen ilman että äiti on haukkana paikalla.

 Kyllähän te isot tytöt osaatte olla. 

Ja olivathan ne osanneet. Oikein olan takaa. Raahasin kaikki seitsemän kauppakassia sisälle, odotettavissa oli vielä ruhtinaallinen hetki purkaa ostokset kaappiin ilman pieniä ja vikkeliä apukäsiä. Ensimmäiset hälytyskellot alkoivat soida kun sukat tarttuivat lattiaan. Sitten näin ketsuppipullon eteisen pöydällä. Siinä vaiheessa päässä soivat jo kaikki mahdolliset sireenit. Sitten käytiin seuraavanlainen keskustelu:

Tulkaas tytöt vähän tänne. Kuulostin vielä varsin rauhalliselta ja kivalta äidiltä.
Miksi ketsuppipullo on eteisen pöydällä ja miks mun jalat jää lattiaan kiinni?

Kakkonen oli heti tilanteen tasalla ja huudahti Voieimunpitiottaavälipalaksjugurttiamutotinkinäköjäävahingossaketsuppipullon!

Sain puristettua ääneeni jotain lämpöä kun sanoin
Kerropas kulta nyt äitille totuus.

Kakkonen vilkaisi toiseen tyttöön ja huokaa
Okeinytmäkerrontotuudenjaseon: entiedä! 

Nyt ääneni saattoi jo kuulostaa aavistuksen kireältä ja pihisin
Kokeilepa kulta totuutta vielä toisen kerran.

Kakkonen luovutti ja kysyi
Äititiedäksäsellasenleikinkunketsuppipullohippa?

No en tiennyt, mutta nyt tiedän. 

Ketsuppipullohipan jälkiä siivotessani en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. 

Päätin nauraa.

Naisissa on voimaa.

Ikävä

Kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen tähän ei ole täysin tottunut. Ykkönen ja Kakkonen pakkaavat joka toinen viikonloppu ja näin lomilla reppunsa ja lähtevät isänsä luokse. Maailmaan, johon minun käteni eivät yllä, jossa on luotettava siihen että joku muu puhaltaa pipit pois.  IIoitsen kuitenkin siitä, että se maailma kuuluu lapsille ja heidän isälleen ja että isä ottaa heidät ilolla vastaan. Erosta huolimatta tai ehkä juuri sen takia heillä on edelleen molemmat järjissään olevat vanhemmat, joihin turvautua. 

Isäviikonloppuina koti tuntuu kumman tyhjältä. Ja siistiltä. Epätodellinen hiljaisuus laskeutuu taloon Ykkösen ja Kakkosen lähdettyä. Onneksi Kolmonen tekee kyllä jo kaikkensa kontrastin vähentämiseksi. Ennen Kolmosen syntymää tyhjä tila oli helpompi täyttää aikuisten jutuilla, ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa josta ydinperheelliset ovat joskus salaa kateellisia ja olla vailla vaatimuksia.

Kolmosen synnyttyä tilanne muuttui, tuntui että vauva on kokoajan muistuttamassa siitä että lapsiahan pitäisi olla kolme, kaksi puuttuu.  Etenkin Kakkosella oli vaikeuksia erota vauvasta viikonlopun ajaksi, ja hän ehdottikin toiveikkaasti että ehkä vauvan voi ottaa isälle mukaan.
No sattuneesta syystä ei voi.
Nykyään on kuulemma jo ihanaakunkukaaneisotkeleikkejäjasaaollaedesjoskusrauhassa.
 Niin ja siellä äitikään ei huuda*.

 Ikävä on kuin amputoidun jalan haamusärky, joka laahaa mukana viikonlopun.
Sunnuntai-iltana kaikki onkin jo toisin. Hiljaisuus on pois pyyhitty ja voin vain hämärästi muistella siivonneeni. Seison taas tukevasti molemmilla jaloillani, pyörin  laumani ympärillä kuin paimenkoira ja lasken lapsia yy-kaa-koo. Jälleennäkemisen onnea ja autuutta kestää noin puoli tuntia. Noin tunnin päästä lasken jo päiviä seuraavaan isäviikonloppuun. Neljätoista. Aika paljon.



 * Viime yönä Kakkonen soitti itkua tihraten että unilelu unohtui kotiin ja että mullaonkauheeikäväsuaäitiiii.
Ilmeisesti en sittenkään ole huutanut tarpeeksi.
 Onneksi.
 Voi mun pientä tyttöäni.