Elän sanoista ja sanoilla. Rakastan sanoilla leikkimistä, kieputtelua ja merkitysten etsimistä.
Jokaisella sanalla on oma värinsä ja tunnelmansa, jokainen lause on maisema.
Maisema, jota en väsy katselemaan ja kuuntelemaan.
Sanojen maailma avautui minulle sinä päivänä kun opin lukemaan, yhdeksäs joulukuuta kolmekymmentä vuotta sitten*. Siitä lähtien olen ollut sanojen suurkuluttaja. Olen ahminut kirjoja ja lehtiä, kirjoittanut tarinoita, päiväkirjaa ja runoja, ja rakastanut koulun äidinkielen tunteja. Viilannut pilkkua ja pisteitä, hionut lauserakenteita ja etsinyt oikeita sanoja. Ja melkein aina olen ne löytänyt. Juuri ne sanat, jotka kuvaavat juuri sen hetkistä tunnetta. Sanat, joita ei voi olla sanomatta eikä kirjoittamatta.
Olen aina ihaillut taitavaa sanankäyttöä. Olen rakastunut ensin sanoihin ja sitten vasta sanojaan. Olen myös antanut pakit kun eräs miespoloinen erehtyi kirjoittamaan hyvää työ päivää eikä hyvää työpäivää.
Olen kuullut rakkauden sanoja, mutta saanut silti nyrkistä.
Olen uskonut enemmän sanoihin kuin tekoihin.
Ja sitten tapasin Ihmemiehen. Ihmemiehen, jolla oli farmari auto ja kylpy amme, ja jonka mielestä liikaa viinaa juonut ihminen ei suinkaan sammu niin kuin saunalyhty, vaan niin kuin lyhtypylväs. Ihmemiehellä oli äidinkielestä vitonen, eikä se ollut koskaan kuullut sananmuunnoksista, saati lukenut kokonaista kirjaa*. Mutta sen sijaan Ihmemiehellä oli lempeä katse, hellät kädet ja sydän apposen auki Ykköselle ja Kakkoselle.
Ja lukihäiriö ja kielellinen hahmotus-ja oppimisvaikeus. Mutta rakastamisvaikeutta ei yhtään.
Varhaisin muisto Ihmemiehestä Ihmemiehenä liittyy jouluun ja aikaan, jolloin vielä elin entisen elämäni reunalla.Syksy oli ollut raskas ja edessä oleva aviero väistämätön. Lapset leikkivät pihassa ja Ihmemies oli tullut auttamaan lumitöissä. Seisoin ulkorappusilla glögitarjotin kädessä ja katselin lumessa lasten kanssa peuhaavaa Ihmemiestä ja lasten onnellisia kasvoja. Sillä hetkellä mahdollisuus muutti minuun. Muistan, miten ajattelin että meidän elämä voisi olla juuri tällaista, tavallista. Glögiä tarjoileva vaimo, onnelliset lapset ja mies jonka ihmeellisyyden vasta silloin aavistin. Muistan miten ojensin Ihmemiehelle
höyryävän mukin enkä saanut sanaa suustani. Olin kerrankin sanaton.
Jälkeenpäin selvisi että jaamme saman muiston. Yhteisiin jouluperinteisiin kuuluu vieläkin glögitarjoilu lumitöiden keskelle. Aavistus on muuttunut varmuudeksi mutta glögimukin mittainen hiljaisuus pysyy.
Rakkaus tarvitsee ollakseen toki sanoja. Mutta elääkseen rakkaus tarvitsee tekoja.
Se tarvitsee hellyyttä, silityksiä ja hyväksyviä kosketuksia. Joskus se tarvitsee valmiiksi kannetut puut takkaan, aamuksi ladatun kahvinkeittimen tai grillimakkaraan tehdyt sydämenmuotoiset viillot.
Ehkä myös tankatun auton tai glögitarjoilun pakkaseen.
Tai suodatinpussipyramidin jonka päälimmäisessä pussissa lukee kivaa ensinmäistä loma päivää.
Vaikka rakkaus on joskus sanaton, niin teot puhuvat puolestaan.
Ne kertovat että sanat on.
Ja rakkaus on.
*Terveiset keittäjä-Annikille, jonka nimipäivän tavasin 9.12.1984 päiväkodin repäisyalmanakasta.
* Sananmuunnosjuttu kyllä sitten selvisi kun kerroin että Kuukerin Nelli ei todellakaan ole mikään naapurin mummo jonka nimeä voi käyttää lasten seurassa voimasanojen sijaan
Voi rakkaus! Kirjottaisin vähän useammin, niin saisin vähän useammin pyyhkiä liikutuksen kyyneleitä silmäkulmasta täällä officella.
VastaaPoistaPiti tietysti lukea, että kirjottaisiT.
Poistat. hutilus
Mä kirjottaisin 24/7 jos saisin vaan jostain revittyä aikaa ;) Kiitos ♥, toiveesi lämmittää!
PoistaSamaistun niin sinuun! Suuri merkitys on minullekin, kirjoittaako uusi tuttavuus omistavansa perävaunun vai perä vaunun, tai kilpikonnan/ kilpi konnan. En vaan voi sille mitään, että pointsit ropisee alaspäin kuin lehmän häntä, jos yhdyssanavirheitä tulee! Tosin, moni muu asia vie voiton ja rakkaani kirjoitti juuri eilen jotakin, jonka kohdalla näin punaista!
VastaaPoistaIhania, tärkeitä ja kauniita muistoja. Oih! <3
Ihanaa löytää sielunkumppani ;) Kiva, kun luet ♥
PoistaKyllähän täällä notkuu jokaisen päivityksen lukemassa. Aina ajatuksella, että ihanaa, että jollain muullakin, kuulostaa niin tutulta.
VastaaPoistaKirjottamisessa mun mielestä yks parhaista jutuista on just se jakaminen-- että jossain on joku, joka kokee samanlailla ♥ Kiitos SanKari :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista