Naisenergiaa

Tänään vietin naistenpäivää parhaalla mahdollisella tavalla. Kävin nimittäin ihan yksin tekemässä viikon ruokaostokset. Kiitos kuuluu ihanalle naiselle, ystävälleni E:lle, jonka luokse jätin Kolmosen päiväunille. 

Ihmeellistä kuinka helppoa on käydä ostoksilla yksin. Ja halpaa. Ja hajutonta. Kukaan ei kinunut korvanjuuressa että äitiostamulletääpliis, eikä kukaan kakannut keskittyneesti housuun kassajonossa, kuten on käynyt kolmella viimeisellä kauppareissulla.

 Onnellisena rauhaisasta shoppailuhetkestä olin mennyt lupaamaan Kakkoselle että hän voi tämän kerran tuoda kaverinsa meille koulun jälkeen ilman että äiti on haukkana paikalla.

 Kyllähän te isot tytöt osaatte olla. 

Ja olivathan ne osanneet. Oikein olan takaa. Raahasin kaikki seitsemän kauppakassia sisälle, odotettavissa oli vielä ruhtinaallinen hetki purkaa ostokset kaappiin ilman pieniä ja vikkeliä apukäsiä. Ensimmäiset hälytyskellot alkoivat soida kun sukat tarttuivat lattiaan. Sitten näin ketsuppipullon eteisen pöydällä. Siinä vaiheessa päässä soivat jo kaikki mahdolliset sireenit. Sitten käytiin seuraavanlainen keskustelu:

Tulkaas tytöt vähän tänne. Kuulostin vielä varsin rauhalliselta ja kivalta äidiltä.
Miksi ketsuppipullo on eteisen pöydällä ja miks mun jalat jää lattiaan kiinni?

Kakkonen oli heti tilanteen tasalla ja huudahti Voieimunpitiottaavälipalaksjugurttiamutotinkinäköjäävahingossaketsuppipullon!

Sain puristettua ääneeni jotain lämpöä kun sanoin
Kerropas kulta nyt äitille totuus.

Kakkonen vilkaisi toiseen tyttöön ja huokaa
Okeinytmäkerrontotuudenjaseon: entiedä! 

Nyt ääneni saattoi jo kuulostaa aavistuksen kireältä ja pihisin
Kokeilepa kulta totuutta vielä toisen kerran.

Kakkonen luovutti ja kysyi
Äititiedäksäsellasenleikinkunketsuppipullohippa?

No en tiennyt, mutta nyt tiedän. 

Ketsuppipullohipan jälkiä siivotessani en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. 

Päätin nauraa.

Naisissa on voimaa.