Rakkauksia

Olen rakastanut paljon ja monia. Olen rakastanut liikaa ja liian vähän. Olen rakastanut epätoivoisesti, raivoisasti ja hiljaa. Olen rakastanut läheltä ja kaukaa. Olen rakastanut ikuisuuden ja vain pienen hetken. Olen rakastanut ehdoitta ja sillä ehdolla. Olen rakastanut salaa ja olen huutanut rakkauteni maailmalle. 

Olen rakastanut kuollakseni, mutta myös elääkseni.

Suurinta rakkauttani elän juuri nyt.

 Se on täyttä ja kaikenkattavaa, sen edessä voin olla paljas ja epätäydellinen. 

Se on tunne, että on vihdoin tullut kotiin.

Niitä pienempiä rakkauksia mahtuu silti matkan varrelle monta. 

Pieniä siksi, ettei niitä ollutkaan tarkoitettu kasvamaan. 

Niillä vain harjoiteltiin hulluina nuoruusvuosina sitä suurta varten, mutta tosissaan ja sydän verellä.

 Yhtä näistä pienistä rakkauksista olen muistellut viime päivinä. Sain suruviestin joka toi mieleeni nuoruuden kesäyöt kalalla, suudelmat saunan nurkalla, mopon pärinän metsäpolulla. 

Näitä muistoja ei ole hän enää jakamassa. Nuori elämä päättyi liian varhain.

Nämä tarinat elämän katkeamisesta saavat minut ahnehtimaan rakkautta. Tulee kiire rakastaa, kiire haalia kaikki rakkaus ympärilleen kuin peitto ja kääriytyä siihen. Menetysten sattuessa kohdalle vastaiskuni on ollut tämä lämmin peitto jonka alla on kaikille rakkaille tilaa, myös niille jotka eivät enää tässä elämässä ole läsnä. 

Yksi uusimmista rakkauksistani saa nimen sunnuntaina. Tämä tädinrakkaus on uutta, erilaista ja hämmentävääkin. Hartaasti valitsin kastelahjaa, joka ei missään nimessä ole käytännöllinen, mutta sitäkin suloisempi. Tädinrakkaudessa on parasta ettei ole ollenkaan kasvatusvastuuta, on vain hemmotteluvastuu.

Toivon että aurinkokin hemmottelee pientä kastesankaria suurena päivänä.

Äidinrakkaus on tunteista äärettömin ja siksi myös vaikein. On pelottavaa heittäytyä johonkin niin totaaliseen ja ikuiseen. Tunteeseen, jota ei voi ohjailla ja jossa on vaan luotettava vaistoon. Ja silti siihen vaan heittäytyy kerta toisensa jälkeen. Ja joka kerta on yhtä ihmeellinen. 

Nyt näyttää siltä, että saan kokea sen neljännen kerran.

 Alkukesä on mennyt hiljaisen hämmennyksen vallassa, on pitänyt varovaisesti opetella laskemaan kuuteen. 

Nelonen on siis ilmoittanut tulostaan, vaikkakin vasta alkutaipaleella, mutta viikko viikolta toiveet ovat korkeammalla saada tämäkin rakkaudenhedelmä syliin asti. 

Rakkaus tekee ihmeitä, eikö?