Unelmia

Unelmoin aina kun mahdollista. 

Paras hetki unelmille on juuri ennen nukahtamista,

 silloin on toivoa että ne tulevat uniin. 

 Näissä iltaunelmoinneissa on tärkeää unelmoida mahdottomuuksista.

Silloin voi haaveilla rauhassa ilman stressaavaa ajatusta siitä,
että niiden toteuttamisen eteen pitäisi tehdä jotain.
Voi vain leijua haaveesta toiseen. Leikitellä ajatuksella että ihmeitä tapahtuu,
että taivaalta tipahtaa toteutunut unelma jalkojen juureen.
Kuten ilmainen keittiöremontti. Tai kausikortti Ikeaan.

Entisessä elämässäni unelmoin lottovoiton ja Karibian loman
 sijaan  tavallisesta perhe-elämästä.
Elämästä, josta voi kertoa totta.
Elämästä, jossa olen olemassa naisena, vaimona, äitinä.
Elämästä, jossa riitän juuri tällaisena kuin olen, ilman reunaehtoja.
Kesti kymmenen vuotta ja kaksi lasta tehdä unelma todeksi.

Nyt elän sitä unelmaani.
Lasken iltaisin lampaita ja lapsia, en kaljatölkin sihahduksia.
Öisin en enää herää vaistomaisesti valomerkin aikoihin.
Aamuisin ei tarvitse keksiä peitetarinoita lapsille siitä miksi isi ei ole nyt ihan kunnossa.
Päivisin voi huoletta ostaa kaupasta lapsille syötävää eikä isille juotavaa.


Ihmeitä ei vain tapahdu, ne pitää itse tehdä.
Pitää upottaa kätensä siihen paskaan ja pelastaa mitä pelastettavissa on.
Minä pelastin tärkeimmät, Ykkösen, Kakkosen ja itseni.
Sitten tuli Ihmemies ja pelasti loput.

Entisestä elämästäni en pääse koskaan kokonaan eroon, mutta riittää etten enää itse eivätkä lapset elä sitä.

 Juuri nyt kaikki on hyvin.
Juuri nyt kaikki on niin ihanan tavallista.