Rimakauhua

Nyt kun taas pystyn tähän

kirjoittamiseen

 minussa läikähtää jo pelko

                            kuinka kauan

Kirjoittaminen on tähän asti ollut minulle kuin taikavoima, jota käytetään vain silloin kun ei muuhun pysty. Eniten tekstejä on syntynyt silloin kun elämä on ollut umpisolmussa ja luomisen tuska ei ole erottunut muusta tuskasta. Kriisien keskellä kirjoittaminen on tuonut voimaa, jota ei tiennyt enää olevan tarjolla. Aina kirjoittamiseen ei ole pohjamudissakaan pystynyt, on ollut aikoja jolloin sanat ovat liian kipeitä paperille. 

Aikoja, jolloin vain selviytymisellä on ollut merkitystä.

Onnellisena en ole juuri koskaan kirjoittanut. Paitsi nyt. Siksi yhtäkkiä olenkin epävarma ja varuillani. Onnellinen olen kyllä ennenkin ollut, mutta eri tavalla. Hauraammin ja epätoivoisemmin. Sillä tavalla että sitä ei ole uskaltanut sanoa ääneen.
Tämä onnellisuus on rohkeaa, se uskaltaa puskea ahdistuksen ja pahan mielen läpi. Se uskaltaa kirjoittaa, vaikka vähän pelottaakin.

Ja te uskomattoman monet olette uskaltaneet lukea.
Olen siitä hämmentynyt mutta huikean iloinen.

Kiitos.