Kissanpäiviä

Viime päivät ovat hemmotelleet minut melkein pilalle. 

Aurinko on hellinyt kiireettömiä aamuja ja elämä muutenkin on hymyillyt koko hammasrivistöllään.

Olen saanut elää päiviä, jolloin on niin helppoo olla onnellinen.

Viikonloppuna tapasin viimein sen pienen ihmisen, jonka vuoksi saan olla täti.

 Muutaman päivän vanha katse oli tutkiva ja tuntui sydämessä asti. Sain vihdoin syliini tuon pienen pojan, joka oli samalla niin uusi, mutta silti niin tuttu. Ja niin valmiiksi rakastettu.

Tuoreet vanhemmat hehkuivat onnesta ja ylpeydestä joka tarttui.

 Kuten myös vauvakuume.

 Jos sitä on hieman ollut ilmassa aikaisemminkin, niin nyt se iski ihan täydellä teholla. Kolmonen kasvoi yhtäkkiä silmissä lähes koululaiseksi ja Ykkönen ja Kakkonen melkein muuttivat jo pois kotoa pieneen vauvaan verrattuna.

Äitienpäiväksi ajettiin kotiin ja sunnuntaiaamu toi tullessaan lisää onnenkyyneleitä. Ja aamupalan sänkyyn. Itsetehtyjä lahjoja avatessani tunsin taas kerran suurta kiitollisuutta että

  juuri nämä lapset ovat juuri minun.

Ja että juuri niin sen pitää ollakin. Ja että kerrankin nukuin ihan oikeasti onnittelulauluun asti. 

Menneet päivät ovat tarjoilleet muitakin hyviä asioita. Vanha ystäväni S kertoi löytäneensä oman elämänsä ihmemiehen. Olen onnellinen hänen puolestaan, ja myös itseni puolesta. Tuntui hyvältä olla uutisen jakamisen arvoinen ja se lämmittää kovasti. Vanha ystävyys ei ollutkaan kompastunut vuosiin eikä välimatkaan. 

Myös verottaja muisti iladuttaa. Joulu tuli jälleen kerran pelastetuksi, ja sen lisäksi kotiäitiydestä on kerrankin myös rahallista iloa. Surkean kotihoidontuen ansiosta saan äitiyslomalta kertyneet kesälomarahat verottomana. Raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se silloin tällöin sopivasti annosteltuna helpottaa

 ja saattaa toteuttaa pari kesälomasuunnitelmaakin.

Onnellisista orastavan kesän päivistä, tai oikeastaan öistä ovat päässeet osalliseksi myös kissaveljeksemme. Aamulehteä hakiessani pääsen usein todistamaan yön metsästysretkien saaliita.

 Aamutossun alla litsahtelee milloin hiiren mahalaukku, milloin myyrän pääkallo. 

Kissat eivät vaan millään tahdo uskoa että olen huono syömään aamupalaa, siitäkin huolimatta että ne tarjoilevat sen huomaavaisesti suoraan rappusille. 

Eivät ole onneksi keksineet kokeilla sitä sänkyä.