20.9.2012

Eroja

Tänään on ollut hyvästien päivä. Olen sulkenut ovia, mutta myös avannut niitä. 
Ainakin raolleen, niin että niiden välistä pääsee livahtamaan jotakin uutta ja rohkeaa.

Aamu alkoi sydäntäsärkevillä jäähyväisillä. Yöllä oli tapahtunut jotakin perin järkyttävää;
 kaikki Kolmosen tutit olivat menneet rikki ja muuttuneet nysiksi.
Kolmosen ja tuttien yhteinen taival oli tullut tiensä päähän. Oli haikea eron hetki.
 Kolmonen sormeili jokaista tuttia toiveikkaana ja sovitti sitä suuhunsa leuka väpättäen. Lopulta karmea totuus paljastui. Rikki ovat ja roskiin pitää viedä. Urheasti Kolmonen kiikutti tutteja roskiin. Vasta roskapussia solmiessa itku ryöpsähti valloilleen, ja pian keittiössä ulvoi kokonainen kuoro. Kolmonen itki tuttien perään, Ykkönen nyyhki sitä ettei meillä ole enää vauvaa ja minä sitä että kohta taas on.
 Ihan varma en ole siitä, kuka itki ilosta ja kuka ei.

Päivällä ruokakaupan parkkipaikalla tulivat sitten päivän toiset kyyneleet. Vaikka olen isäni hyvästellyt jo puolitoista vuotta sitten, tajusin että olenkin sanonut vain näkemiin. Ja että edelleenkin ruuhkaisilla parkkipaikoilla silmäni hakevat tuttua autoa, kassajonoista etsin
 tuttuja hartioita ja hyllyjen välistä odotan kuulevani tutun äänen.
 Tänään huomasin miettiväni että mitähän isi sanoisi jos nyt tulisi meitä vastaan; kehuisiko miten hienosti Kolmonen kävelee käsi kädessä autolta ostoskärryille, huomaisiko miten vatsani on kasvanut, kysyisikö Kakkosen uudesta harrastuksesta, pörröttäisikö Ykkösen päätä.
Ja siinä se sitten iski tajuntaan keskellä parkkipaikkaa. Vaari ei enää koskaan kävele meitä vastaan. Ei kysy, ei katso, ei huomaa, ei vastaa. Ei enää ikinä
Seisoin autojen seassa sateesta kiiltävällä asfaltilla kun näkemiin muuttui hyvästiksi.

Kotiin ajaessani mietin, miten tärkeää on hyvästellä kunnolla.
 Laittaa lauseeseen piste, jonka jälkeen jos on mahdoton sana. Ja aloittaa uusi aamu sanalla kun, sillä voi matkustaa myös muistoihin, jotka lohduttavat juuri hyvästien hetkellä.

Kolmosen jäähyväiset tuteille olivat äänekkäät ja kunnolliset, ja päättyivät lopulta nukahtamiseen isojen poikien tapaan. Aamulla vielä varmasti etsiskellään tutinnysiä, kunnes päivä päivältä eron tuska helpottaa. Ehkä parin vuoden päästä tuleva isoveli kertoo pikkuveljelleen* 
millaista oli kun tutit menivät rikki ja äiti itki ja nauroi yhtäaikaa parkkipaikalla.





*ensimmäistä kertaa yllätys on ihanasti pilalla, sillä ultrassa paljastui juuri se pieni ero, joka erottaa veljen siskosta.


10.9.2012

Saamattomuuden loppu

Terveiset kesälaitumelta, jossa alkaa olla jo vähän koleat tunnelmat.
 Syksy on koittanut jo aikaa sitten, mutta blogini on maannut vielä aurinkotuolissa lomaillen samalla kun olen uskotellut itselleni että kesätaukoa voi hyvin venyttää keskieurooppalaisittain syyskuun puolelle. 
No okei, tunnustan.
 Ei ole edes ollut mitään kesätaukoa,  on vain juhannukselta alkanut saamattomuus ja laiskuus jonka näppärästi verhoilin mielessäni kesätauoksi.

Mutta nyt se on loppu. Paussi teki tehtävänsä ja saamattomuus vaihtui sisäiseen pakkoon kirjoittaa. 
Onneksi, sillä kesän aikana läppärin välttely muuttui huomaamatta rimakauhuksi ja 
kirjoittamisen aloittaminen ylivoimaisen suureksi kynnykseksi ylittää. 
Tuli tunne, että tässäkö se nyt oli, olinko sanottavani jo sanonut ja jos olin, niin vähänpä sitä oli ja paljonpa itsestäni luulin.
Välillä vaan pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.
 Kiitos teille rakkaat lukijat, jotka olette jaksaneet roikkua mukana kesätauosta huolimatta.

Vaan olipa se kesä.
 Hengästyttävä kesä, joka ei ilmoilla koreillut mutta vilahti silti vain ohi.
 Elämyksien kesä, joita kävimme keräilemässä upeilla Kalajoen Hiekkasärkillä. 
Ystävyyden kesä, joka ei ollut kadonnut mutta löytyi silti uudelleen.
 Muistojen kesä, joka tallentui onneksi edes hetkiksi kameraankin.
 Vatsan kasvattamisen kesä, jossa kerrankin jäätelö oli vain sivuosassa.
Hormoonien kesä, jotka tekivät minusta hirviön ja muut hulluiksi.
 Raivoisan rakkauden kesä, jonka jälkeen olemme ehkä vielä enemmän perhe.
 Pienen pinta remontin kesä, jonka aikana sanan perhe h-kirjain meinasi vaihtua väkisin s-kirjaimeksi. On itketty, naurettu, riidelty, huudettu, annettu ja saaatu anteeksi, unohdettu ja taas muistettu. Mutta kuitenkin rakastettu. Ja revitty tapetteja.

Joten tervetuloa ihana syksy ja melkein remontoitu koti. Tervetuloa rutiinit ja ryhdistäytymiset ja vanhempainillat. Tervetuloa uuniomenat ja uudet harrastukset. Varovainen tervetuloa myös kuravaatteille ja oksennustaudeille (joista jälkimmäinen osasi kyllä meille ilman erillistä toivotustakin; Ykkönen viettää tänään yrjöpäivää koulusta). 

Mutta ennenkaikkea, tervetuloa taas blogiin!





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...