8.10.2012

Epätäydelliset naiset

Siinä me istumme sunnuntai-aamuna aamiaispöydässä ja karjumme toisillemme. Äitini ja minä. 
Tai tarkemmin sanottuna minä karjun, ulvon ja huudan ja muut tuijottavat paahtoleipiään. 
Se tapahtuu siis taas. Äiti tulee pitkästä aikaa kylään ja minä taannun kolmevuotiaaksi.

Kakkosen syntymäpäiviä juhlittiin viikonloppuna ja oma äitini tuli auttamaan valmisteluissa, eli hoitamaan ostokset, leipomaan, siivoamaan, vahtimaan lapsia ja muuta pientä puuhailua. 
Ja mitä tekee kolme(kymmentäneljä)vuotias tytär? 
Juuri sitä mitä lapset yleensä, on kiittämätön ja kiukuttelee.

Aamiaispöydässä sen oivallan. Jotenkin äitini vierailuun kulminoituu kaikki se epäonnistumisen tunne ja turhautuminen omassa äitiydessäni. Yhtäkkiä en haluakaan olla äiti vaan äidin lapsi, koska se on helpompaa. Helpompaa, koska lapsen ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä. 
Mutta miksi aikuisenkaan pitäisi? Epäonnistuminen ja turhautuminen  kuuluvatkin juuri äitiyteen, 
mutta täydellisyys ei kuulu. Täydellisyys kuuluu satuihin, ei todelliseen elämään.

Äitini ei ollut täydellinen äiti, eikä minustakaan sellaista tullut. Vielä Ykkösen syntyessä kuvittelin tulevani täydelliseksi äidiksi. Sen sijaan minusta tuli täydellisen epätäydellinen äiti. Olen toistanut äitini virheitä,
 juuri niitä joita joskus (lue: ennen lapsia) vannoin olevani toistamatta.

Eniten olen kyllä toistanut ihan omia virheitäni. Ja niitähän riittää.
 En ole mikään lehmänhermoinen tyyppi. Huutaminen on minulle luontaisempaa kuin kuiskaaminen. Olen välillä itsekäs ja kyllästyn helposti. Myös lapsiin. Inhoan pakkoaskartelua ja majaleikkejä olkkarin lattialla. Määrään mitä radiokanavaa autossa kuunnellaan kun olen kuskina. Loukkaannun lapsellisesti, jos ruokaani sanotaan pahaksi. En jaksa viihdyttää ja järjestää sirkushuveja, vaan annan lasten tylsistyä säännöllisesti. Pakotan lapset syömään puuroa ja pitämään kumisaappaita sadesäällä, vaikka ne näyttäisivät typeriltä. Haluan säännöllisesti aikuisten aikaa. En päästä koululaisia hillumaan pitkin kyliä ja notkumaan kaupan nurkalle vaikka kaikki muut pääsevät. Aiheutan lapsille pettymyksiä ja olen rikkonut lupauksia. Ja yhden pyöräilykypärän. Olen inhimillinen. Ja erehtyväinen. Ja niin epätäydellinen.

Silti lapsistani näyttää tulevan ihan kunnon ihmisiä. He ovat kuulemma empaattisia, luotettavia, iloisia ja reiluja kavereita. He kunnioittavat muita ihmisiä ja osaavat hyvät käytöstavat. Kuulostavat ihan yhteiskuntakelpoisilta.

Sunnuntaisen aamiaispöydän tunnelma on surkea. Lapset näykkivät murojaan ja Ihmemies on hämillään.
 Vähitellen alan muistaa oikean ikäni ja karjumiseni muuttuu kyyneleiksi ja anteeksipyynnöiksi.
 Ja mitä tekee äitini?
 Juuri sitä mitä epätäydelliset äidit yleensä, lohduttaa ja antaa anteeksi. 






2.10.2012

Pumpulihäät

Jo kihlajaisista olisi voinut jotain päätellä. 
Sormusta valittaessa paikalle osui naapuri, joka vesitti salakihlat.
 Kihlapäivän iltana paikalle osui oksennustauti, joka kaatoi Ihmemiehen.
 Minä pitelin ämpäriä, ihailin kimaltavaa nimetöntä ja haaveilin kirkkohäistä ja vuosisadan hääbileistä.
 Puoli vuotta myöhemmin en mahtunut kuin yhteen mekkoon, eikä mitkään bileet olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kolmonen oli ilmoittanut onnellisesti tulostaan.

Niinpä tasan kaksi vuotta sitten lokakuun ensimmäisenä aamuna pakattiin Ihmemiehen kanssa perhe autoon ja kerrottiin lapsille että nyt mennään sinne naimisiin.
 Paitsi että ihan siltä istumalta ei mentykään.
 Auto ei lähtenyt käyntiin, koska hermostunut sulhanen oli jättänyt edellisenä iltana kaikki mahdolliset sisävalot päälle ja akku oli loppunut. Salahäät kariutuivat samaisen naapurin auton lainaamiseen, mutta maistraattiin ehdittiin ajoissa tahtomaan. 
Vihkimisen jälkeen syötiin todistajaystävien kanssa ja palautettiin käräyttäjä-naapurin laina-auto. 
Hääpäiväniltaa juhlistettiin viikkosiivouksella ja häämatkalle lähdettiin seuraavana aamuna Hoplopiin.

Ensimmäistä paperihääpäivää vuosi sitten sentään yritettiin kuorruttaa romantiikalla. Oli kynttilät, viiniä, vihdoinkin nukahtamaan saatu vauva-Kolmonen sekä Ihmemiehen loihtima juhla-ateria. Oli myös isänsä luona vatsakipua valittanut Kakkonen, jonka Ihmemies haki kotiin. 
Ehdin juhla-aterian puoleen väliin ennen kuin Kakkonen oksensi sänkynsä täyteen.
 Jälleen pitelin ämpäriä, ihailin kimaltavaa nimetöntä ja haaveilin kokonaisesta ateriasta.

Tänä vuonna ei ole kukaan oksentanut. Vielä. 
Pumpulihäitä vietettiin heti kun muistettiin. Ihmemies muisti ensin, ja ruinasin hääpäivälahjaksi kolme mattoa Ihmemiehen luottokortilla. Ruokatunniksi sovittiin treffit kirpputorille, jossa annoin vastalahjaksi hampurilaisen nälkäiselle raskaan työn raatajalle. Tai siis piti antaa, mutta hamppari unohtui
 Kolmosen hoitolaukkuun ja lopulta söin sen ahneuksissani itse.
 Kostona ahneudesta iski tietenkin iskias. Hellästi Ihmemies talutti sohvalle jalattoman vaimonsa. Yhtä hellästi pyyhin kuorsaavan miehen kuolan olkapäältäni hetki sitten ja peittelin nukkumaan.

Hiljaa hyräilen Samuli Putron loistavaa kappaletta Olet puolisoni nyt.

En vaihtaisi sekuntiakaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...