Numeroita

Ikä on vain numeroita, sanotaan.

Minun ja Ihmemiehen numero on kahdeksan, ikäerona laskettuna. 

Ihmemies on kaksikymmentäkuusi, minä kolmekymmentäneljä.

Ihmemies on siis kahdeksan vuotta minua nuorempi. 

Tuo kahdeksikko on aiheuttanut vuosien varrella nieleskelyä, pitkiä katseita ja ihmettelyä.

Jälkeenpäin ajateltuna ehkä myös kateutta.

Valehtelisin, jos väittäisin etten tuota kahdeksaa vuotta olisi aikoinani vatvonut. 

Kyllä vatvoin, ja niin vatvoivat muutkin.
 Etenkin kun ex-mieheni sattui olemaan minua yhdeksän vuotta vanhempi.
Käytännössä siis vaihdoin seitsemäntoista vuotta nuorempaan. (Ei pöllömpi vaihtokauppa.)



Poikaystävän ikää kysyttäessä vastaukseni kaksikymmentäkaksi kuulosti hyvältä niin kauan

 kun en kertonut paria pikku seikkaa. 

Kuten että olin kahden lapsen yksinhuoltaja. Ja kolmenkymmenen paremmalla puolella.
 Ja kerran naimisissa ja eronnut.

Ikäerokriisiä kesti kohdallani kokonaista kaksi viikkoa.
 Kaksi viikkoa tuijottelin peiliin ja venyttelin naamaani, etsin ryppyjä ja
 vertailin itseäni Ihmemiehen ikäisiin naisiin. Tai siis tyttöihin.
Hävisin vertailun, mutta voitin itseni. Ja Ihmemiehen.


Tulevien appivanhempienkaan kannalta en tainnut olla unelmaminiä,
 mutta Ihmemiehelle olin unelmavaimo.
Se riitti, ja riittää edelleenkin.
Toki joskus on aamuja, jolloin herään vanhana akkana, mutta Ihmemies tietää jo siihen keinot.
 Rypyt siliää silittämällä, epävarmuus häviää hellyydellä.

Nuoressa miehessä on puolensa.
Trivial Pursuitissa pääsee pätemään kasariluvun kysymyksissä, mutta pukeutumisen suhteen ei tarvitse pelätä miehen jääneen samalle vuosikymmenelle, sillä potkupuvuissa ei onneksi riitä koot.
 Vakuutusmaksuihin sai vielä nuorisoalennuksen, ja eläkkeellä voi sitten shoppailla huoletta
 kun mies tienaa ansiotyössä vuosia pidempään.
 Viagraa lienee tässä yhteydessä tarpeetonta edes mainita.



Häpeän hetkiäkin on koettu.
Oliko sillon jo piirrettyjä kun sä synnyit? kysyi Ihmemies kerran illanistujaisissa.
Tai kun Kakkonen edelleenkin saa päähänsä (yleensä mahdollisimman suuren yleisön läsnäollessa) pamauttaa että äitikerrotaasmontavuottasäolitkaanIhmemiestävanhempi?
Kypsänä, elämää kokeneena naisena vastaan nykyään häkeltymättä ja hymyillen.


Ikä on siis vain pelkkiä numeroita, elämä on paljon enemmän.
 Sitä ei kannata hukata merkityksettömiin laskutoimituksiin, se kannattaa elää.
 Mielellään sellaisen ihmisen rinnalla, jonka kanssa voi tehdä itsensä onnelliseksi.


Rakkaus ei katso ikää, se katsoo ihmistä.

Ihmistä, joka saa sydämen nauramaan ääneen.
Sitä naurua en kyllästy kuuntelemaan.




88888

Kakkosen näkemys meidän perheestä numeroina.