11.10.2013

Tuhat sanaa

Valokuvissa asuu muistot ja menneisyys. Kuvia katsellessa voi palata siihen ohikiitävään hetkeen, jonka kamera on vanginnut, ja tuntea kuvan tunnelman kuin eilisen. Ja koska lapset kasvavat liian nopeasti, on syytä tarttua jokaiseen tilaisuuteen ikuistaa nuo pienet ihmiset. 

Joka syksy koulukuvaus ja kerhokuvaus tulevat yllättäen. Toki siitä on ajoissa tiedotettu ja kuvauslomakkeet täytetty, mutta silti se iskee tajuntaan vasta kuvausaamuna, tai parhaassa tapauksessa jo edellisenä iltana. Lasten valokuvaukseen liittyy paljon odotuksia. Ajatuksissaan voi jo nähdä valmiit otokse,t joissa kullannuput hymyilevät kameralle pyhäpuvuissaan kampaukset ojennuksessa. Pyhäpuvuissaan, jotka on ajoissa pesty ja silitetty, ja jotka sitten kuvausaamuna puetaan hyväntuulisille kuvattaville.
 Kampauksissaan, joita ei edes lokakuinen kaatosade latista.

Tänä vuonna oli jo lähellä, että odotukset olisivat toteutuneet. 
Kuvausaamuna pyhäpuvut olivat pestyjä, vain kuivaus oli jäänyt viime tippaan.
 Mutta ei hätää, onhan meillä kuivausrumpu. Meillä on myös vessanpönttö.
Kun kuivausrumpu oli pysähtynyt, nuo kaksi kodin
tarpeellista tarviketta olivat muuttuneet yhdeksi.
 Nostin kuivausrumpu-pöntöstä kahdet kuivat kuvausvaatteet ja kasan kakkapökäleitä.
(Älkää kysykö miten kakkapökäleet olivat kuivausrumpuun joutuneet.En todellakaan tiedä. Tiedän vain että kaikki on todellakin mahdollista)

Taistelu aikaa vasten alkoi. Koska lähiviikkoina päivinä olin laiminlyönyt pyykinpesun, oli vaihtoehtoja tasan yksi. Pikapesu vaatekerroille ja kuivurille ja uusi yritys. Taistelu kaikkea muutakin vastaan alkoi.
 Ensisijaisesti oksennusta vastaan, sillä uusi kuivausrumpu-pönttö-yhdistelmä oli levittänyt sanoinkuvaamatonta hajuaan koko huusholliin. 
Taistelu alkoi myös Ykkösen ja Kakkosen vaatevalintoja vastaan. Jostain käsittämättömästä syystä elättelin vielä toiveita idyllisestä sisaruskuvasta, jossa kaikilla olisi edes ehjät vaatteet päällä.
Kampauksista olin jo luopunut, kaatosade toimi tukanlaittajana.

Kuvauspaikalle saavuttaessa  aamun vastoinkäymiset olivat jo haihtuneet mielestä, vaan ei vaatteista. Kakkonen totesi järkevästi että ei se kakka niissä kuvissa haise ja niin nelikko asettautui kuvattavaksi. Tarvittiin tuhat kuvaa, tuhat sanaa ja kysymys pysyykö 8-kuinen Nelonen istumassa
 kahden puulaatikon päällä. Ei pysynyt. Kuvaus oli viimeinkin ohi.

Kotona kaadoin litran etikkaa kuivausrumpuun ja litran kahvia kuppiini ja istuin katselemaan menneiden vuosien valokuvia. Mietin, miten vuosien päästä katselen tämänpäiväistä kuvaa ja muistelen haistelen sen muistot uudestaan.Miten silloin katselen Ykköstä, joka pitelee rimpuilevaa Kolmosta ja kaivaa nenäänsä. Kakkosta, joka murjottaa vääristä sukkahousuista ja jonka sylissä istuu väsymyksestä itkunaurava Nelonen. 
Miten katselisin jälleen yhtä kuvaa, joka kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa.
Minun aarteeni. Ihanat, haisevat aarteeni.

Minulla on myös toisenlainen aarre. Valokuva, jossa istumme pihakeinussa.
 Minä, siskoni ja isäni. On kuuma kesäpäivä kolmekymmentäkaksi vuotta sitten. Keinussa on oranssit päälliset ja isällä molemmat kainalot täynnä. Naapurissa on juuri leikattu ruohoa ja nurmikon tuoksu kutittaa nenääni. Isä näyttää onnelliselta, ehkä haaveilevaltakin. Ja niin elävältä.

Kuva voi myös lohduttaa enemmän kuin kuin tuhat sanaa. 
Minua lohduttaa nähdä, että onnellisiakin muistoja on. Että isän silmissä on tuikkinut elämänhalu ja toivo, vaikka emme tienneetkään niiden sammumisesta. Ja että tuona kuumana kesäpäivänä isän kainalossa syntyi se ohikiitävä hetki, jonka ympärille tämän onnellisen muiston voi rakentaa.

 Että on ollut syli. Että on ollut isä. Ja oranssi pihakeinu.

4 kommenttia:

  1. Kaunis tarina sinusta ja isästäsi.
    Vähemmän ruusuinen tuosta pyykkäysepisodista. Mutta taatusti mieleenpainuva ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos.Kauniita tarinoita pitää välillä muistella, ettei ne huku vähemmän kauniiden muistojen alle. Aikaa isän kuolemasta on kulunut kohta kolme vuotta, pelottaa että unohtaa.
    Pyykkäys-kuivaus-kakkaus-episodi jää varmasti mieleen. Ja nenään :D

    VastaaPoista
  3. Jopas teitä on koeteltu kakkaisella jutulla :)

    VastaaPoista
  4. Itteenikin aina välillä ihmetyttää et miten meillä aina sattuu ja tapahtuu :D

    VastaaPoista

Jätä jälki käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...