19.3.2012

Vimma



Se iskee aina yllättäen, ja etenkin silloin kun siihen ei olisi aikaa eikä rahaa. 
Sisäinen pakko luoda jotain uutta, pientä suurta ja kivaa. 

Tällä kertaa kaikki alkoi perjantaina, kun Kolmonen käveli omin jaloin 1-vuotisneuvolan ovesta sisään. Katselin liikuttuneena pienen pojan vaappumista. Vastahan se syntyi, ihan vasta pitelin pientä ryppyistä nyyttiä rinnoillani.
Sillä sekunnilla tajusin että meillä ei ole enää vauvaa.

Sen sijaan meillä on edelleen vauvan huone. Siihen epäkohtaan piti saada muutos heti, mielellään välittömästi. Viis siitä että viikkosiivous oli tekemättä, pyykkivuori valloittamatta ja miljoona muuta hommaa hoitamatta.
 Asiat siis tärkeysjärjestykseen. 

Heti kotiin päästyämme tyhjensin Kolmosen huoneen kaikesta vauvaroinasta. Siinä vaiheessa Ykkönen tuli katsomaan touhua ja ilmoitti antavansa omasta huoneestaan pikkuveljelle kaikki lällykamat. Se tarkoitti sitä että myös Ykkösen huone tarvitsi kokonaisvaltaisen päivityksen, kuulemma mielellään NHL-hengessä. Kakkonen tajusi tilaisuutensa tulleen ja onnistui mankumaan myös omaan huoneensa täydellisen muodonmuutoksen. Ja siitä se ajatus sitten lähti, tai oikeammin karkasi käsistä.

Soitin ihmemiehelle töihin, että viikonloppusuunnitelmat on ihan vähän muuttuneet. Ja että akkuporakone kannattaa laittaa lataukseeen. Ja aivot narikkaan, vaimolla on luomistyö kesken. 

Ja kun luovuus kerran alkoi kukkia, päätin antaa ystäväni E:n lapselle itsetehdyn 1-vuotislahjan. 
Niinpä lauantaina ei riittänyt että kaikki huoneet olivat iloisesti kaaoksessa, joten perustin keittiöön askartelupajan. 
Syödähän nyt voi pari päivää vaikka...eteisessä?! 
Lahjasta tuli ihana, ihan saajansa näköinen.



Koko viikonloppuhan siihen sitten meni. 
Rahaa ei yhtään, aikaa sitäkin enemmän. Koti oli hyrskyn myrskyn, mutta niin luomisvimmassa kuuluukin.
Ykkösen huoneessa meinasi tulla mutkia matkaan. Parin tunnin etsimisen jälkeen NHL-lakanat, joista olisi pitänyt taikoa sängynpääty, löytyivätkin likaisena sängystä. Muistelin Ykkösen joskus pienenpänä (ja tietämättömänä sukupuolensa asettamista vaatimuksista) haaveilleen unikkohuoneesta, joten otin riskin. Ihmemies loihti harmaalla spraymaalilla miehekkään tähtilampun, ja kodinhoitohuoneen tähtiverho sai uuden elämän sängynpäädyssä. 
Ykkösen valtakunnasta tuli ilmiselvä jääkiekko-tähden huone. 


 

Sunnuntaina iltakuudelta Ykkösen ja Kakkosen kotiutuessa kaikki oli valmista. Kolmonen peri isoveikalta iki-ihanat Aappa-aarteet, sain kuin sainkin Ykkösen ihastumaan jääkiekkotähti-teemaan unikoilla höystettynä ja Kakkosenkin mielestä oman huoneen uusi järjestys on sairaanihanajasopivanprinsessamainen. 

Viikonlopun vimma alkaa laantua. 
Ihmemies on piilottanut porakoneen, ja pyykkivuorikin on pienentynyt.
Rauha maassa, ainakin vähän aikaa.
















3 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut ihanan luova viikonloppu :). Rahattakin voi siis saada pieniä ihmeitä aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin lämmittää Eloise kun käyt täällä kommentoimassa :)Ja uskalsit olla eka jäsen, jee! Joskus tuntuu että raha on mielikuvituksen esteenä, niin paljon luovempia ratkasuja löytyy kun ei osta kaupasta valmiina.

      Poista
    2. Kiva kuulla :). Eikä jäseneksikään liittyminen yhtään pelottanut - suosittelen muillekin samaa :).

      Poista

Jätä jälki käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...